I Wanna Be Free
Katsoin kuinka veri tippui ja muodosti lammikkoa lattialle. Painoin terää syvemmälle, tahdon päästä pois tästä kaikesta, tahdon olla vapaa. Kyyneleet muodostuivat silmiini, ravistin päätäni, yrittäen selvittää sen. Näin on parempi, kukaan ei voi määrätä kuka minä olen. Anteeksi Oona, ajattelin.
Kampesin itseni ylös, antaen terän pudota kaakelilattialle. Kompuroin pieneen huoneeseeni ja aloin viskomaan vaatteita pois tieltä. Kun vihdoin sain puhelimen käteeni, lysähdin seinää vasten istumaan, puristaen samalla ainoaa yhteyttäni Oonaan. Avasin kännykän näppäinlukon ja tuijotin taustakuvaani, siinä hän on, nauramassa. Otin kuvan yli kaksi kuukautta sitten, salaa. Oona ei huomannut mitään, jos olisi huomannut, hän ei olisi antanut minun ottaa kuvaa itsestään ja vieläpä pitää sitä. Hymyilin, en minä ansaitse häntä. Oona on täydellinen, kun minä taas en ole.
Kännykkä värähti kädessäni, ilmoittaen uudesta viestistä. Oona lähetti minulle viestin, kesken tunnin. Mietin hetken, pitäisikö minun edes avata viestiä. Jos Oonalla onkin jotain telepaattisia kykyjä ja hän tietää mitä tein? Mutta koska olen itsekäs ja utelias, avasin viestin ja luin sen. Kyyneleet tulvahtivat uudestaan silmiini. Miksi hänen täytyy olla noin ihana? Viestissä luki:
"Sanoinkuvaamaton ikävä. Rakastan sua."
Kun sain hengitykseni tasaiseksi, kirjoitin hänelle takaisin.
"Mullakin & mäkin rakastan sua."
Painoin 'lähetä' ja odotin että näyttö meni mustaksi, ennen kuin laskin kännykän yöpöydälleni ja kiipesin sänkyyni.
Hätkähdin hereille kun ovi paiskattiin kiinni alakerrassa. Sydämeni kuulosti siltä, kuin se olisi lähdössä laukkaan ja päätäni särki kaiken sen eilisen itkemisen jälkeen. Nousin ylös ja nappasin kännykkäni sujauttaen sen farkkujeni taskuun. Vilkaisin koulukirjapinoa pöydälläni, joskus pitäisi noukin jaksaa tehdä, mutta ei minulla ole tällä hetkellä sellaista intoa koulutöille. Laahustin alakertaan katsomaan kuka oikein paiskoi ovia. Keittiön ovella näin veljeni pöydän ääressä litkimässä taas jotain sitä kauhee energialitkua.
"Mikä sun ongelmas on?" kysyin ärtyneenä.
"Se, että en mä taidakkaan päästä siitä kidutuskylästä pois. Just kun mä luulin että pääsen uuteen paikkaan, niin ei tietenkään, kun Tuulin tyttöystävä menee aina kaiken edelle", Tommi murahti kulauttaen loppulimat energiajuomastaan kurkkusta alas. Katsoin häntä hölmistyneenä. "Mutta eihän äiti koskaan ole tykänny Oonasta", töksäytin.
"No nyt yht'äkkiä Oonasta on tullut joku helvetin pyhimys, jota mutsi palvoo yötä päivää." Tommi heitti tölkkinsä lavuaariin ja lähti huoneeseensa. Seisoin hetken ihan hiljaa miettien kaikkea, muutetaanko me takaisin Forssaan? Minä pääsen takaisin Oonan luo, tuosta vaan?
Kaivoin kännykkäni farkkujen taskusta, ja soitin äidille. Kysyin häneltä, että onko se totta, ollaanko me tosiaan muuttamassa takaisin Forssaan? Äiti sanoi, että me olemme muuttamassa takaisin tällä viikolla. Suljin heti puhelun ja soitin Oonalle. Hän vastasi heti ensimmäisella tuuttauksella, kuin olisi istunut koko ajan puhelin kourassaan.
"Et ikinä arvaa mitä äiti sano!" huusin puhelimeen innoissani.
" 'Hei rakas, miten sun päiväs on mennyt? Mä rakastan sua' Miksi mä ajattelin että sanot noin? Mutta kerro toki."
"Me muutetaan takaisin Forssaan." Tässä vaiheessa olin taas jo itkemässä.
"Mitä! Et kai sä vaan kuseta mua. Mä en kestäis sitä", Oona kuiskasi.
"En kuseta, oon ihan tosissani. Mä tuun takasin tällä viikolla."
Kun vihdoin Oona päästi minut pois puhelimesta menin alakertaan iloisempana kuin koskaan. Pysähdyin puolimatkassa portaita, kun kuulin äitin puhuvan jonkun miehen kanssa.
"Oletko nyt aivan varma että on järkevää muuttaa takaisin?" mies kysyi.
"Olen. Minä tunnen tyttäreni ja tiedän että tämä on vain väliaikainen ihastus, se menee ohi hetkessä. Tyttö on vain hämmentynyt." Pystyin melkein maistamaan itsevarmuuden äidin äänessä.
Ja mähän näytän että tämä ei ole pelkkä ihastus.
~~~~~~~~~~~~~~~~
mm, niin mitä tästä ny sanois =D tää siis tuli koulun kulttuurikilpailuun ja öh tommia ei kiinnosta XDD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti