”Kaunein
oli kuitenkin nuorin. Hänen ihonsa oli herkkä kuin
ruusunlehti
ja hänen silmänsä siniset kuin syvä metsäjärvi.
Mutta
niin kuin kaikilla muillakin oli myös hänellä
jalkojen
asemasta kalanpyrstö”
- H.C.
Anderson, Pieni Merenneito
Allyson osasi tuon kohdan jo ulkoa. Se oli hänen lempikohtansa,
lempikirjastaan, Pieni Merenneito. Ei, ei siitä Disneyn kaunistetusta
tarinasta, missä tyttö saa prinssin ja elää elämänsä onnellisena, ei. Vaan
alkuperäisestä sadusta, H.C. Andersonin kirjoittamasta, missä tyttö muuttuu
lopulta meren vaahdoksi. Andersonin sadut ovat jopa julman kauniita, hyvä ei
aina voita, tyttö ja poika eivät saa toisiaan ja jokainen ei saa onnellista
loppuaan. Niinhän se menee oikeassa elämässäkin, eikö vain? Kaikilla ei ole
omaa onnellista loppuaan. Allyson piti siitä, ei mitään sokerikuorrutettuja
lässyn-lässyn – tarinoita, vaan karua totuutta.
Allysonin ajatukset keskeytyivät, kun kädet laskeutuivat hänen
olkapäilleen. Tyttö nosti katseensa kirjan sivuista ja hymyili ystävälleen.
Poika odotti, että Allyson sulki kirjansa ja laittoi sen laukkuunsa, ennen kuin
avasi suunsa.
”Taas sä luet tota kirjaa. Ally, etkö sä osaa sitä jo ulkoa?” poika
kysyi ja ojensi kätensä kohti tyttöä, auttaakseen tämän ylös. ”Ihan kohta
osaan, Jer”, Ally virnisti ja tarttui poikaa kädestä ja veti itsensä ylös.
Tyttö heitti laukkunsa olalleen ja putsasi ostoskeskuksen pölyt vaaleiden
housujensa takamuksesta. Jeremy seurasi tytön liikkeitä tarkkaan hymyillen.
”Tiesitkö, mäkin voisin tehdä tuon”, hän
sanoi, silmät vilkkuen. Ally nosti katseensa ja mulkaisi poikaa vihaisesti.
”Uskallatkin”, tyttö sihahti silmät viiruina. Poika naurahti ja tarttui tytön
käteen, vetäen tämän kohti ostoskeskuksen ulko-ovia.
”Rantaan?” Jer kysyi, kun he olivat päässeet ulos. Ally nyökkäsi ja he
suuntasivat kohti pienempää rantaa, josta harvat edes tiesivät. Ranta oli
heidän paikkansa, siellä he tapasivat ensimmäisen kerran ja siellä he kertoivat
toisilleen kaiken.
”Ota sun kengät pois”, Ally sanoi, kun he pääsivät rannalle, ja
potkaisit vanhat, kuluneet tennarinsa pois jaloistaan. Jer potkaisi kenkänsä
jaloistaan ja käveli Allyn taakse. Tyttö kiljahti, kun poika heitti tämän
olalleen ja käveli kohti vedenrajaa.
”Jeremy! Jos et päästä minua nyt alas, niin luoja sinua auta kun saan
sinut käsiini!” Ally huusi ja heilutti jalkojaan, yrittäen päästä alas. Poika
vain nauroi ja käveli veteen. Kun hän oli reisiään myöten vedessä, hän pysähtyi
ja taputteli Allyn paljaita reisiä.
”Sinähän halusit päästä alas?” poika kysyi ilkikurisesti.
”Ei, ei, ei! Älä pudota minua veteen, Jer!” tyttö huusi ja tarrasi pojan
paitaan tiukemmin.
Kun mitään ei tapahtunut, Ally avasi suunsa: ”Oikeasti Jer, mä
mieluummin kävelisin kotiin kuivana, kuin litimärkänä”, Ally sanoi hiljaa, ”Ja
mulla alkaa mennä veri päähän, kun roikotat mua väärinpäin.” Jeremy naurahti ja siirsi Allyn olaltaan
syliinsä ja tuijotti tätä silmiin. ”Haluuks sä vieläkin alas?” Ally nyökkäsi ja
iso virne nousi Jeremyn kasvoille. Ally oli jo pudonnut veteen, ennen kuin ehti
edes avata suutaan.
”Mitä sä oikein teit?” Ally kysyi ja katsoi Jeremyä murhaavasti.
”Sä halusit alas”, Jer vastasi virnistellen.
”Istu mun viereen.”
”Mitä?” Jer kysyi hölmistyneenä.
”Istun mun viereen”, Ally toisti, ”tai mä kaadan sut itse.”
Jer nosti kätensä ilmaan antautumisen merkiksi ja istahti kylmän
viileästi Allyn viereen veteen.
He istuivat hiljaa vieretysten vedessä, molemmat ajatuksissaan.
”Ajattele, jos merenneitoja on oikeasti olemassa”, tyttö kuiskasi. Poika
vilkaisi tätä kysyvästi, toinen kulmakarva koholla. ”Ally”, hän sanoi, ja laski
kätensä tytön reidelle. ”Sun jalat on ihan limaiset.” Poika nosti kätensä
nopeasti veden alta ja katsoi sitä.
”Häh?” tyttö sanoi ja nosti jalkansa vedenpinnan yläpuolelle. Paitsi
etteivät ne olleet jalat, jotka nousivat veden alta, vaan kalanpyrstö. Tyttö
kiljahti ja yritti nousta ylös, mutta ei pystynyt seistä pyrstöllä ja putosi
takaisin veteen. ”Jer!” Ally huusi ja osoitti pyrstöään.
Jer katseli pinkkiä pyrstöä, joka oli ilmestynyt Allyn jalkojen tilalle.
”Merenneitoja on sitten varmaan olemassa”, hän totesi ja kosketti pyrstöä
sormenpäillään.
”Jer, mitä minä teen? En minä voi näin mennä kotiin! Ota se pois”, Ally
vikisi. Jer katseli pyrstöä hetken miettien. ”Ehkä se on niin kuin H2O, kun
saat sen kuivaksi, se katoaa”, Jer ehdotti naurahtaen.
”No, nosta minut ylös vedestä sitten”, Ally murahti pojalle. Jer nousi seisomaan
ja nosti Allyn syliinsä. Jeremy kantoi Allyn rantaan ja laski hänet maahan.
”Miten me saadaan sut kuivaksi?” Jer kysyi. Ally mulkaisi häntä ja sanoi: ”Ehkä
sillä pyyhkeellä, minkä sinun piti ottaa mukaan. Ota sun paita pois ja kuivaa
sillä.” Jer kohautti olkapäitään ja otti paitansa pois. Hän kyykistyi Allyn
pyrstön viereen ja alkoi kuivata tätä.
”Ei se toimi
noin.” Jer ja Ally käänsivät päänsä nopeasti veden puoleen. Vedessä istui
tyttö, jolla oli tulenpunaiset hiukset. ”Sinun pitää tahtoa että se katoaa,
niin se katoaa.”
Ally tuijotti tyttöä ihmeissään. Hän oli niin tutun näköinen, mutta Ally
ei saanut päähänsä mistä hän tiesi tytön. Ei kai se tekisi pahaa kokeilla? Ally
veti syvään henkeä ja toivoi, että pyrstö katoaisi ja hänen jalat tulisivat
takaisin. Jeremy istui Allyn vieressä ja katsoi, kuinka hän keskittyi. Kului
hetki ennen kuin Ally avasi silmänsä ja katsoi pyrstöään toivoikkaasti ja
huokaisi. ”Ei se toimi”, hän sanoi ja katsoi tyttö, tulenpunaisilla hiuksilla,
”miksi se ei toimi?”
”Sinun pitää tahtoa sitä tosissaan. Tyhjennä mielesi ensin kaikesta”,
tyttö sanoi. Ally nyökkäsi ja sulki taas silmänsä. Hän yritti tyhjentää
mielensä kaikesta, yritti olla ajattelematta mitään. Kun Allyn mieli oli tyhjä,
hän kuvitteli itsensä: seisomassa jaloillaan veden ääressä, pitäen
pikkusiskoaan kädestä. Hän piti kuvaa mielessään omasta mielestään ikuisuuden,
kunnes tunsi kuin vesipisarat olisivat pudonneet hänen jaloilleen. Hän avasi
silmänsä, tällä kertaa varmana siitä että näkisi jalkansa. Ally inahti
iloisesti ja hyppäsi pystyyn hiekalta. ”Ne tulivat takaisin!” hän huudahti ja
katsoi Jeremyä ja tyttöä vedessä nauraen. Kun innostus loppui, hän istahti
takaisin Jeremyn vieraan ja käänsi katseensa takaisin punatukkaiseen tyttöön.
”Miten sinä tiesit, miten sen saa pois?”
Tyttö virnisti. ”Etkö sinä muka tunnista minua Ally?” hän kysyi ja naurahti
ja heilautti pyrstöön, niin että syntyi aalto, joka kosketti Allyn varpaita.
”Kai minä nyt tiedän miten pyrstön saa pois, kun itsellänikin sellainen on.”
Ennen kuin Ally ehti suutaan avata, kauempana merellä, delfiini hypähti vedestä
ja äänteli. Merenneito vilkaisi olkansa yli delfiiniä ja naksutti kieltään
kaksi kertaa.
”Minun pitää mennä. Jos sinulla on minulle
asiaa, kutsu vain niin olen hetkessä täällä”, merenneito sanoi hymyillen ja
kääntyi kohti merta.
”Mikä sinun nimesi on?” Ally kysyi.
”Nimeni on Ariel, etkö muka tunnistanut
minua, Ally”, Ariel sanoi naurahtaen. Hän hymyili Allylle olkansa yli ja
sukelsi veteen. Ally ja Jeremy istuivat vierekkäin rannalla ja katsoivat kuinka
aurinko alkoi laskeutumaan taivaanrantaan. ”Lähdetäänkö?” Jer avasi suunsa
ensimmäisenä. Ally nyökkäsi ja työnsi itsensä ylös hiekalta ja käveli kenkiensä
luokse, nostaen ne käteensä.
”Aiotko enää kiusata minua merenneidoista?”
Ally kysyi pojalta hymyillen.
”En minä varmaan enää voi.”
”Oli jo aikakin”, tyttö naurahti ja tarttui
poikaa kädestä, vetäen tämän kohti katua.
-------------------------------------------------
luovan kirjottamisen aine c: aiheena oli siis metamorfoosi (let me google that for you) ja ite valitsin siis merenneidon aiheeksi, koska ariel =D=D otsikosta sen verran, että aloin kirjottamaan tätä samalla kun kuuntelin mielikuvitus lohikäärmeiden it's time biisiä ja kun mähän olen aiva persauki ku pitäis tarinalle keksii otsikoita, niin tungen vaan biisien nimiä :----D
tällä hetkellä tää on siis vaan one-shotti, mutta voi olla että ehkä joskus jos jaksan/viitsin/on aikaa voisin tähän vähän jotain jatkoa kirjoitella c:
kommentit on kivoja, vinkvink c;;
